Oletko säkin valmis säästämään valtavasti aikaa ja energiaa, joka tähän asti on kulunut viime hetken sometekemiseen ja somesta stressaamiseen? Aiemmassa blogijutussa esittelimme meidän kuvauspäiväkonseptin, jonka avulla säästät aikaa ja pääset viimeinkin tilaan, jossa sometilisi päivittyvät säännöllisesti, ilman jatkuvaa stressiä.
Me haluttiin palata aiheeseen vielä uudelleen, ja kertoa kolme parasta vinkkiä onnistuneen kuvapäivän toteuttamiseen.
1. Älä odota inspiraatiota!
Laita kuvauspäivä kalenteriin saman tien. Itse asiassa, aikatauluta vaikka koko loppuvuoden kuvauspäivät samalla kertaa! Vaikka olisit juuri nyt innostunut somekuvien ottamisesta, alkuinnostus harvoin kestää työarjessa. Tai jos odotat sellaista päivää, jolloin sulla on sekä kuvausinspiraatiota että aikaa, saat luultavasti odottaa aika pitkään.
Kun kuvauspäivä on laitettu kalenteriin, siitä on paljon helpompi pitää kiinni. Ja jos tuntuu siltä, että kuvauspäivään ei kerta kaikkiaan löydy aikaa, laita kalenteriin ainakin tunnin mittainen minikuvauspäivä: tämä ei ole ”kaikki tai ei mitään”, vaan kaikki tekeminen vie sun sometekemistä eteenpäin.

2. Kirkasta kuvaustyyli ennen kuvauspäivää
Oletko sä jo määritellyt yrityksellesi kuvaustyylin? Jos olet, palaa tekemääsi tunnelmatauluun ja mieti hetki, missä kuvauspaikoissa pääsisit tuohon tunnelmaan.
Jos sulle on vielä epäselvää, minkätyylisiä kuvia haluat ottaa ja millaisen tunteen haluat herättää sun seuraajissasi, käy tekemässä aiemmassa jutussa kuvattu harjoitus, jolla selkeytät kahdella askeleella sun kuvaustyylin.

3. Ideoi kuvausaiheita
Onko sunkin vaikea keksiä, mistä aiheista voisit ottaa kuvia tai millaisia kuvia saattaisit tarvita seuraavan kuukauden aikana? Tällä harjoituksella ideoit vartissa riittävän määrän kuva-aiheita!
Harjoitus on yksinkertaisuudessaan tämä:
- Ota kolme post-it lappua, ja kirjoita jokaiselle yksi kuvakategoria, kuten kuvituskuvat tai kuvat itsestä (katso ideoita kuvakategorioihin täältä).
- Kirjoita sen jälkeen kullekin lapulle viisi kuva-aihetta, jotka liittyvät kyseiseen kategoriaan. Jos kuvakategoria oli kuvituskuvat, kuva-aiheet voisivat olla vaikkapa metsä, kahvikuppi, kirjahylly, kukat ja kalenteri.

Muista, että säännöllisyys on tärkeämpää kuin täydellisyys (70 % sääntö)
Ennen kaikkea: muista kuvauspäivässä, että säännöllisyys on tärkeää, ei täydellisyys! Tärkeintä on, että alat pitää kuvauspäiviä tai ainakin -hetkiä säännöllisesti, jotta pääset kasvattamaan somekuvapankkiasi. Sitä mukaa kun sun somekuviesi puskuri kasvaa, stressi ja syyllisyyden tunteet sometekemisen ympärillä alkavat väistyä ja tekevät tilaa mielenrauhalle ja selkeydelle.
Jos viime blogi postauksen jälkeen olit unohtunut ladata muistilistan, lataa se tästä! Ja aloita sun somekuvapäivän suunnittelu!