Canon on kameroiden valmistaja, joka on toiminut vuodesta 1934 asti. Canonilla on useita eri malleja, joista löytyy sopivat kamerat niin ammattilaiselle kuin harrastelijalle. Eikä sun tarvitse ostaa sitä kalleinta mallia saadaksesi hienoja somekuvia.
Me itse käytetään Canonin järjestelmäkameroita, koska me molemmat ollaan tykätty sen käyttöjärjestelmästä. Vähän samanlailla kuin osa tykkää Applen tuotteista ja osa tykkää Androidin tuotteista. Joten on hyvä muistaa, että kaikki järjestelmäkamera merkit ovat yhtä hyviä ja tärkeintä onkin löytää itselle juuri sopiva järjestelmäkamera. Me ollaan myös kirjoitettu blogiteksti Olympus kameroista – käy lukemassa täältä.
Peilillinen järjestelmäkamera
Monet merkit valmistavat sekä peilillisiä ja peilittömiä järjestelmäkameroita. Mitä eroa näillä on? Me kerrotaan! Peilijärjestelmäkamera oli pitkään markkinoiden johtavia kameroita, niiden kuvalaadun sekä luotettavuuden johdosta.

Peilillisessä järjestelmäkamerassa on nimensä mukaan peilimekanismi kameran sisällä, joka mahdollistaa kuvan näkemisen etsimessä oikein päin. Kun painat laukaisinta peili siirtyy pois kennon edestä, jolloin kuvanottohetkellä etsin pimenee hetkeksi. Peilimekanismin takia kamera on painavampi ja isompi kuin peilittömät järjestelmäkamerat. Tämän lisäksi peilillisessä järjestelmäkamerassa valotuksen säätäminen on hieman vaikeampaa kuin peilittömässä kamerassa. Peilillisessä järjestelmäkamerassa etsimessä näkyvän kuvan valotus saattaa erota lopullisen kuvan valotuksesta. Tämän takia kannattaa ottaa testikuva, jonka jälkeen arvioi mitä asetuksia kannattaa säätää.
Peilitön järjestelmäkamera
Peilitön järjestelmäkamera on pienempi ja kevyempi kuin peilillinen järjestelmäkamera, koska siitä puuttuu kokonaan peilimekanismi. Kamerassa on siis esteetön yhteys objektiivista kennoon. Siinä on elektroninen etsin, jonka avulla pystyt muokkaamaan kuvan manuaaliasetuksia suoraan eikä sinun tarvitse arpoa kuvan asetuksia ja ottaa testikuvaa jotta näet kuvan lopputuloksen.

Tämän lisäksi peilittömän järjestelmäkameroissa on usein parempi automaattinen tarkennus. Peilittömän kameran etu on siis siinä, että sillä on helppo säätää manuaaliasetuksia sekä se on pienempi ja kevyempi. Peilittömässä järjestelmäkamerassa on myös parempi videon laatu sekä pystyt ottamaan elektronisen etsimen avulla nopeampia sarjakuvauksia esimerkiksi kuvatessasi eläimiä. Tämän lisäksi peilittömissä kameroissa on usein Wi-Fi ominaisuus, jotta saat kuvat helposti siirrettyä puhelimeen langattomasti.
Mitä Canonin järjestelmäkameraa suositellaan?
Me suositellaan Canonilta EOS M50 Mark II mallia meidän yrittäjille. Se on helposti mukaan otettava ja silti tosi suorituskykyinen kamera. EOS M50 Mark II on peilitön järjestelmäkamera ja se on suunniteltu juuri sisällöntuottajille. Kameran saa helposti liitettyä omiin älylaitteisiin sen WIFI ominaisuuden avulla.
Jos kaipaat lisäapua järjestelmäkameran valinnassa ota rohkeasti yhteyttä alla olevan lomakkeen avulla ja me autetaan sua!