Tosi monella on sellainen mielikuva, että kuvankäsittely on todella monimutkaista, ohjelmat ovat kalliita ja niiden opettelemiseen menee pieni ikuisuus (ja itse kuvien käsittelyyn toinen samanlainen). Ja jotkut ovat sitäkin mieltä, että kuvien muokkaaminen on jotenkin epäeettistä tai huijausta.
Kun me puhutaan kuvankäsittelystä, me tarkoitetaan sillä sellaista viime silausta, joka tekee hyvästä kuvasta vielä hiukan paremman. Kuvankäsittelyssä ei lähdetä luomaan kuvaan haluttua tyyliä tyhjästä, vaan korostetaan jotain, mitä kuvassa jo on.
Kuvankäsittelyohjelmiin pätee sama sääntö kuin järkkärillä kuvaamiseen: säätöjä ja mahdollisuuksia on loputtomasti. Mutta kun me puhutaan pienyrittäjän somekuvien muokkaamisesta, sä pärjäät mainiosti ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla ja muutamalla tärkeimmällä asetuksella.
Meidän tavoitteena on, että somekuvien ottaminen voisi olla hauskaa ja inspiroivaa, ja tämä kannattaa pitää mielessä kuvien käsittelyssäkin. Kuvanmuokkaus on vain viimeistelyä! Kannattaa tavoitella mieluummin epätäydellistä tekemistä kuin jäädä hinkkaamaan kuvia loputtomasti.
Alla pari esimerkkiä siitä, miltä jotkin meidän ottamat somekuvat näyttävävät ennen ja jälkeen muokkauksen: muutokset ovat pieniä, eivätkä ne muuta kuvan fiilistä vaan ennemminkin korostavat sitä.




Ilmainen kuvankäsittelyohjelma: Lightroom mobiilissa
Ammattilaisten käyttämät kuvankäsittelyohjelmat ovat hinnoissaan, mutta harva tietää, että Adoben Lightroomista on olemassa ilmainen mobiiliversio, joka riittää erinomaisesti pienyrittäjän kuvanmuokkaustarpeisiin.
Adoben kuvanmuokkausohjelmat johtavat alaa: Photoshopin tuntevat kaikki, ja Lightroom on sitä kevyempi ja rajatumpi ohjelma peruskuvanmuokkaukseen. Se on myös nopeampi oppia ja selkeä käyttää. Ja Lightroomin ilmaisella mobiilisovelluksella pärjää todella hyvin!
Lightroomissa on on olemassa valmiita presetejä, jotka ovat eräänlaisia filttereitä, joissa on tallennettuna valmiiksi valitut asetukset. Presetejä voit myös luoda itse lisää, ja ne säästävät sinulta jatkossa tosi paljon aikaa. Lightroomista löytyy monia muitakin ominaisuuksia, joilla voit lisätä hiukan magic touchia kuviisi – siellä on esimerkiksi mahdollista säätää yksittäisiä värejä.


Seuraavassa blogijutussa annamme konkreettiset täsmävinkit sovelluksen käyttöön, mutta sitä ennen me halutaan kannustaa sua lataamaan puhelimellesi tämä sovellus ja kokeilemaan asetuksilla leikkimistä.