Ilmainen koulutus somekuvauksesta pienyrittäjille

Näin keksit aina postausaiheita someen

Ootko säkin joskus ihmetellyt, miten jotkut keksivät postattavaa someen joka päivä? Samaan aikaan sulla on työn ja tuskan takana saada edes se yksi kuva ja teksti viikossa siihen kuntoon, että juuri ja juuri kehtaat sen postata?

Viime postauksessa me listattiin ja valittiin erilaisia kuvakategorioita somekuvien ottamista varten – mutta entäs sitten ne kuvien alle tulevat tekstit? Kuvat on mahtava tapa ilmentää sun brändiä ja herättää tunteita ja kiinnostusta sun seuraajissa. Pelkkä kuvien postaaminen ei kuitenkaan riitä somessa, kun sun tavoitteena on tehdä sun yritystä tunnetuksi, lisätä kommunikaatiota sun asiakkaiden kanssa ja lopulta – hankkia lisää asiakkaita. 

Instagram-teksti on yhteydessä siihen, millaisia tavoitteita haluat postauksellasi saavuttaa. Ehkä sä haluat rakentaa ja kirkastaa sun brändiä, myydä varaston tyhjäksi jostain tuotteesta, täyttää kalenterisi, kasvattaa seuraajamäärää tai ihan vain sitouttaa yleisösi paremmin sinuun. 

Mieti siis ensin, mikä sun tavoitteesi on somessa. Sitä ei tarvitse hakata kiveen, koska tavoite voi olla tänä keväänä yhtä, ja ensi syksynä toista. Haluatko sä ehkä

✅ kasvattaa sun yrityksen tunnettavuutta

✅ saada käytyä enemmän keskusteluja sun seuraajien kanssa

✅ saada lisää myyntiä

✅ saada lisää seuraajia

✅ tai kasvattaa sähköpostilistaa?

Kun sulla on sun tavoite selvillä, on paljon helpompi soveltaa alla olevia ideoita sun omaan tiliin ja yritykseen. 

Teksteissä on sama kuin kuvissakin – aiheita on loputtomasti ja kategorioitakin paljon, mutta useimmat yrittäjät tekevät postauksiaan kiireessä ja viime tingassa pakon edessä, joten aiheetkin ovat helposti ihan samanlaisia: verkkokaupasta kopioituja tuotekuvauksen pätkiä tai pintapuolisia kuvauksia asiakastöistä. 

Postausaihekategorioita yrittäjälle

Me tiedetään, että somesuunnitelman tekeminen voi tuntua työläältä, mutta ehkä tällainen lähestymistapa voisi tuntua sulle helpommalta: katso alla olevia aihekategorioita, valitse niistä 3-5, ja jatkossa kierrätä niitä aihepiirejä postauksissasi.  Me ollaan melko varmoja, että joukossa on sellaisiakin, mitä et ole tähän mennessä tullut käyttäneeksi! 

1. Sun palvelut ja tuotteet

Ei oo mitenkään itsestään selvää, että sun asiakkaat tuntevat kaikki sun tarjoamat palvelut ja tuotteet, joten niitä on aika ajoin hyvä nostaa. Voit myös 

➡️ puhua tuotteista, joita suunnittelet tulevaisuuteen

➡️ paljastaa, mikä uusi palvelu sulla on tällä hetkellä työn alla

➡️ kertoa jotain yllättävää sun palvelun hyödyistä asiakkaille tai 

➡️ nostaa esiin yksityiskohdan, jota moni ei tiedä.

Kun sä puhut sun palveluista, muista, että niiden ei tarvitse olla uusia – sä voit yhtä hyvin nostaa esiin vanhempia palveluita, jotka saattavat olla uusia ainakin osalle sun seuraajista. 

2. Vinkit

Mitä sun asiakkaat aina sulta kysyy? Mistä sun palveluun tai alaan liittyvästä jutusta ihmiset aina yllättyvät sen kuullessaan? Mieti, mitkä sun työhön liittyvät asiat tulee sulle vastaan vähän väliä, ja tee niistä vinkkipostauksia. 

Kun kerrot vinkkejä ja niksejä, teet sun tilistä kiinnostavaa seurattavaa sun asiakkaille. Jakamalla tietoa sä annat sun seuraajille tilaisuuden oppia uutta, ja samalla sä vahvistat sun asiantuntija-asemaasi heidän silmissään. 

3. Henkilökohtaista

Kerro jotain sun persoonasta. Kerro, mikä sua inspiroi, millainen luonne sulla on ja miten se vaikuttaa sun yritystoimintaan. Tällaiset postaukset ovat useimmiten tosi kiinnostavia, ja auttavat luomaan henkilökohtaisemman yhteyden sun seuraajien kanssa. 

4. Mikä on sun miksi?

Miksi sä olet perustanut sun yrityksen? On tosi kiinnostavaa tietää, mikä sai yrittäjän perustamaan yrityksensä, millainen on se parempi maailma, mitä hän tavoittelee. Tämä jos mikä vetää samanhenkisiä ihmisiä puoleensa!

5. Toisten yrittäjien nostaminen

Kaikki sun yrittäjäkollegat on samassa veneessä kuin säkin, ja he varmasti arvostavat näkyvyyttä. Sä voit auttaa toista yrittäjää esimerkiksi osallistumalla omalla postauksellasi jonkun toisen yrittäjän aloittamaan keskusteluun. Tai sitten voit tehdä postauksen ihan vain siitä, miten joku toinen inspiroi sua toiminnallaan. Tämäntyyppiset postaukset ovat paitsi innostavaa luettavaa, ne myös auttavat lisäämään luottamusta seuraajien ja sun välillä. 

6. Kulissien takana

Mitä sun yrityksessä tapahtuu tällä hetkellä? Ihmisiä kiinnostavat ihan arkiset asiat: toimiston muutto, toimistokoira, lounasravintola, missä käyt työpäivän aikana syömässä. 

7. Kysy kysymys

Pyydä palautetta jostain aiheesta tai kysy mielipidettä sun seuraajilta. Kysy ideoita johonkin ongelmaan, mitä olet miettinyt. Ihmiset toimivat siten, että jos kysytään suoraan, he aika usein vastaavat, vaikka olisivatkin muuten laiskoja kommentoimaan. Suorat kysymykset auttavat sitoutumaan ihmisiä sun tiliisi, keskustelemaan enemmän. 

8. Heitä haaste seuraajille

Kysymysten tapaan myös haasteet aktivoivat sun seuraajia ihan eri tavalla kuin muut postaustyypit. Houkuttele ihmisiä tekemään jotain, joka on merkityksellistä sulle ja heille, postaamaan siitä ja tägäämään sun tili postaukseen. Näistä voi lähteä liikkeelle ihan eritasoisia keskusteluja yksityisviesteissä ja kommenttikentissä! Sekä kysymyksissä ja haasteissa on se hyvä puoli, että ihmiset saavat tilaisuuden tuntea olevansa osa yhteisöä. 

Tehtävä: kun sä olet valinnut sun aihekategoriat, kokeile tätä: laita ajastin soimaan 10 minuutin päästä, ja haasta itsesi kirjoittamaan valmis kuvateksti valitsemastasi aiheesta, annetussa ajassa. Somepostaukset elävät vain hetken, joten niiden kirjoittamisessa kannattaa useimmiten laittaa rima riittävän alas – aikaraja estää sua viilailemasta tekstejä loputtomiin.

haluatko saada sun kuvista yhtenäiset ja yrityksesi näköiset?

Hei, vielä ennen kuin lähdet

Ota meidän vinkit käyttöön ja vie kuvaustyylisi seuraavalle tasolle!

Klikkaa alta 💛